Sivut

perjantai 23. lokakuuta 2015

Kipua ja ajatuksia

Nyt on eka viikko reenailtu uudella ohjelmalla ja mies on nyt kyllä sen verran arka, että tuntuu hyvälle levätä viikonloppu. Jalat varsinkin on tuhottu aivan täysin. Ja tuhoamisesta puheen ollen, vasemmanpuolen kylki hieman revähti jossain treenissä. Vieläkin tuntuu pientä kipua ja lihaksen kiinnityskohdassa on kiva mustelma. Pieni revähdys ei kuitenkaan haittaa treenaamista, mutta täytyy olla varovainen sen kanssa.

Huolimatta kivusta ja tuskasta, on erittäin mukava treenata täysillä taas. Onnistuminen ja treenin tuoma mielihyvä ovat parasta mitä voi kuvitella. Minulle ne onnistuneet ja hyvät treenit tuottavat enemmän mielihyvää kuin kilpaileminen. Ja siitä pääseekin sulavasti kysymykseen, mikä on hyvä treeni ja mikä ei.

Hyvä treeni on mielestäni se treeni, josta itse pystyt olemaan ylpeä. Täytyy kuitenkin ottaa huomioon päivän kunto ja olotila. Vaikka olisit kuinka väsynyt ja vetelä, voi treeni silti olla hyvä. Tällöin täytyy pyrkiä sivuuttamaan se olotila ja tehdä se mitä kärsii tehdä.

Mielestäni reeni voi toki olla huonokin. Kipeänä treenaaminen ei ole järkevää, minkä voin sanoa jo omasta kokemuksesta. Myöskään treenaaminen tyhjällä vatsalla ei tunnu kauhean hyvältä. Myös huonolla asenteella voi pilata treenin ja samalla kaverinkin.

Jep, eiköhä tullu ajateltua jo tarpeeks näitä turhuuksia. Hyvää ja rentouttavaa viikonloppua. :)

maanantai 19. lokakuuta 2015

Tuplareeniä

Jees. Alottelin tänää uutta ohjelmaa, ja päivän reenit on nyt tehty. Aamulla 11 aikaan kävin tekemässä penkkiä ja nyt illalla kyykkyä. Ensimmäinen kokemus ohjelmasta on, että voi keskittyä vain siihen yhteen lihasryhmään kerrallaan, kun ne voi jakaa kahdelle eri treenille. Tämä myös antaa mahdollisuuden treenata kovempaa ja suuremmilla painoilla.

Kuitenkin nyt elintärkeää on mahdollisuus palautumiseen. Ylikunnon ja loukkaantumisen mahdollisuus kasvaa, treenin määrän kasvaessa ja sarjapainojen noustessa. Ylikunto ennen seuraavia kisoja tässä vaiheessa olisi erittäin haitallinen. Painokin olisi pidettävä siellä 66kg tuntumassa, mikä ei ainakaan helpota yhtään.

Mahdollisia vastoinkäymisiä ei kuitenkaan kannata miettiä, vaan hyödyntää sekin energia lihashuoltoon ja treeniin. Kouluhan on siis ihan toissijainen juttu, eihä siihe kannata treenien kustannuksella panostaa ollenkaa.

Mutta niin, päivän treenithän olivat lyhyet ja sisälsivät vähän liikketä, mutta isoja painoja ja riittävästi sarjoja.
Esim. Penkin työsetit

2x3*100
2x2*110
1x2*150
1x2*117.5
1x1*122.5
3x5*90 (pysäyttämällä kuolleestakulmasta)
2x8*70 (pysäyttämällä kuolleestakulmasta)

Tänään myös rikottiin oma sarja pr eli 2x190kg, jota ennen olivat alla 2x2*180 ja 1x2*185. 185kg:sta on myös video instassa.  Kukaan ei kuitenkaa ymmärrä noista merkinnöistä mitään, joten hyvää illan jatkoa. :)

torstai 15. lokakuuta 2015

Jumppailua

Hei! Aloittelin eilen taas jumppailemaan seuraavia kisoja varten, jotka ovat marraskuun lopussa. Olo on hieman kankea vielä edellisten kisojen ja hirveän herkuttelun sekä makoilun jäljiltä, mutta kyllä se malmi liikkeelle lähti.

Eilen tein penkkiä ja kevyesti kyykkäilin lisäksi, koska jalat ovat aivan törkeän tukkoiset ja pyrin vain saamaan veren kiertämään. Penkki kuitenkin sujui mallikkaasti ja treenin perusteella kisoihin jäi vielä varoja nostaa tulosta ihan reippaasti.

Työsarjat penkissä:
2x5*100
2x3*110
1x2*115
2x2*120
3x3*110 (vika toisto stopilla)

Tänään tein vetoa pieneltä korokkeelta ja lisäksi yläselkää ja ojentajia parilla liikkeellä. Jalat ovat jo vertyneet hieman ja selässä ollut kipeä lukko on hävinnyt.

Ensi viikolla sitten onkin jo aivan uudet kujeet. Aloitan uuden 4 jakoisen ohjelman, johon sisältyy tuplatreenejä, kun koulusta hyppytunneilla ehtii treenata.

Loppuun vielä edustavalla ilmeellä varusettua tulpahaukkaa ja kuvaa mun pienestä selästä. Anteeksi vielä, kun en osaa asetella noita kuvia.





tiistai 13. lokakuuta 2015

Ennätystehdas

Lauantaina kävin syksyn ensimmäisissä kisoissa Äänekoskella. Olin pudottanut yli 6kg painoa, mikä alkoi jo hieman tuntua elimistössä, varsinkin kun sairastuin viikkoa ennen kisoja. Tämän takia jäi suuri osa herkistelyä pois, ja aloituspainotkin testailtiin vasta maanantaina, jolloin meinasi sattua pieni onnettomuus kyykyssä tangon pyörähtäessä niskan päälle.

Varsinaisena kisapäivänä pudottelin hieman painoa, sillä ennen punnitusta oli huimat 5 grammaa ylipainoa. Grammat karisivat helposti ja heti punnituksen jälkeen menimme syömään läheiselle Nesteelle. Ruokailun jälkeen pääsikin sitten tositoimiin.

Menestys kisoissa oli huimaa ja tein jopa 4 uutta suomenennätystä. Kyykky 181kg, penkki 114kg ja maastaveto 201kg. Yhteistulokseni oli 496kg, joka oli edellistä ennätystä jopa 23,5kg suurempi. Wilksin-pisteitä tuli 390.90, jolla rankingissa nousin 17-vuotiaissa kaikkien aikojen ykköseksi. Tyytyväisempi ei voisi enää olla ja seuraava etappi onkin nuorten SM-kisat marraskuun lopussa. 

                                                   Ja siitä vielä SE kyykky 181kg.

maanantai 12. lokakuuta 2015

Raakaa voimaa

Hei!
Sain erittäin hienon idean aloittaa blogaaminen tästä omasta reenailusta ja pienimuotoisesta kilpailusta. Olen -98 syntynyt, luultavasti mies. Kilpailen pääasiassa höyhensarjassa eli alle 66-kiloisissa ja vielä tämän syksyn 17- vuotiaissa. Edustan Viitasaaren Viestiä Suomen Voimanostoliiton ja Suomen Voimapunnerrus ry:n alaisissa kisoissa. 

Pääasiassa tulen kirjoittelemaan treeneistä ja niistä harvoista kisoista, joissa käyn. Toki myös omia ajatuksia ja muuta elämää tänne jaan, jos siltä tuntuu. Kuvia ja videomateriaaliakin varmasti ilmestyy.