Sivut

tiistai 29. joulukuuta 2015

Kohti Viroa

Nyt se on sitten varmistunut, maaliskuussa lähdetään Viroon kilpailemaan Euroopan parhaiden kanssa. Mahtava tilaisuus, jota ei missään nimessä halua missata. Ei ois ikinä uskonu pari vuotta sitten, että pääsis näinki isoihin karkeloihin. Mutta niin sitä vaa EM:kisoihin paikka saatiin, ihan omin avuin. Mullahan ei valmentajaa ole missään vaiheessa ollut ja treeniohjelmat sekä ravintopuolen olen hoitanut itse.

Tavoitteet kisoihin ovat, että kykenisin ottamaan mitalin edes yhdessä lajissa ja rikkomaan omat ennätykset jälleen. Kiloina tavoite on varmaa siinä 520kg paikkeilla. Siihen täytyy nyt tehdä töitä täysillä ja välttää loukkaantumisia. Raudat ovat jo SM-kisoista mukavasti nousseet, joten kehitystä on luvassa, mikäli paikat kestää.
Joululoma kuitenkin lepäillään ihan rauhassa, sillä pieni nuha pääsi yllättämään, mutta ensi viikolla palataan sorvin ääreen. Yritän opetella sumovedon nopeiden lisäkilojen toivossa, mutta tekniikka on aika hakusessa. Paras sarja kuitenkin siinä on jo lähes sama kuin perinteisessä eli 2x200.

Painoakin on mukavasti tullut joulun jäljiltä 68.5 --> 70.2kg aamupainossa. Hyvin tarttunu läski ja neste. Jospa se meno synttäreihin asti jatkus samana ja samalla sais vähä lihasmassaa. Aika paljon joutuu vaan puottamaan taas painoa lyhyessä ajassa, mutta siihen on jo totuteltu. Nyt kuitenki uuttavuotta odottelemaan ja sen jälkeisiä lupauksen tehneitä treenaajia :D

tiistai 22. joulukuuta 2015

Joulukyykky

Hei taas! Loma alkoi lauantaina ja samana päivänä tein tämän vuoden viimeisen kokeen, joka oli valitettavasti ruotsi. Noh kaippa se ihan hyvin meni, mutta reenit eivät menneetkään illalla ihan niin hyvin. Mentiin kokeilemaan boxikyykky maxeja, mutta eihän siitä mitään tullut. 180kg tuntui jo niin ylivoimaiselle vastukselle, että päätin jättää yrittämisen siihen.

Tänään puolestaan otin toisen yrityksen, koska muuten ois jääny liikaa hampaankoloon. Aluksi oli vähän tuntui jäykälle, mutta lämmittely ja lyhyt venyttely auttaa kummasti. Sitten vaan syväkyykkyä ekaks 130kg asti ja sit boxia alle ja rautaa 160kg. Siitä 10kg korotuksilla ja viimeinen yritys olikin 200kg. Mukavan tiukille meni eikä kyykky ollut kauneimmasta päästä, mutta siitä huolimatta 200kg on 200kg. Etureisiä pitäisi kehittää ja tehdä etukyykkyä enemmän. Se tuntuu olevan mulla heikkous, jota oon nyt pyrkiny parantamaan.

Sitten semmonen juttu vielä, että videota varmaan tulee lähiaikoina. Ja sen mun kyykyn voi käydä kattomassa instagramista. Sittenpä ei muuta ku hyvää joulua kaikille ja kerätkää niitä joulukiloja. Ite aion nyt nostaa aamupainon sinne 70 paremmalle puolelle. Iltapaino siellä jo keikkuukin.

maanantai 14. joulukuuta 2015

Perus kauraa

Moro! Tänään taas uusi kierto ja uudet kujeet. Reeni kulki mukavasti, ei erityisen hyvin eikä kyllä erityisen huonostikkaan. Semmone aika basic päivä. Rauta oli painavaa, mutta niin sen kuuluu ollakkin.


Sarjat ovat liikkeissä pidentyneet huomattavasti, mutta toki ihan ykkösiäkin otan loppuun pääliikkeissä, jotta tuntuma pysyy isoihin rautoihin. Loukkaantumisriski on täten paljon pienempi, kun tangossa ei malmia ole sitä 90%. Tänään esim. Puolikapeapenkki:
4x5*100
2x1*110
1x1*115
Puolikapea on minulla se heikoin lenkki, jota olen pyrkinyt parantamaan siinä onnistuen. Tulokset ovat nousseet heti, kun puolikapeaan on saanut voimaa.

Loukkaantuminen olisi minulle pahin tuomio. Se tietäisi suurta takapakkia ja kisojen skippaamista, koska puolikuntoisena en kisaamaan lähde ollenkaan. Tätä pyrin ehkäisemään lihashuollolla, lämmittelyllä ja etenkin syömällä. Taas on joulu tässä lähellä, joten on hyvää aikaa hieman ottaa sitä läskiä. Rasvahan luonnollisesti suojaa lihaksia ja niveliä sekä voitelee niitä, ja energiaa treenata on enemmän raskaampana.



Tältä päivältä vähän käsien pumppailua instassa. Elän siinä toivossa, että ne sais kasvamaa. Mutta hyvää joulun odottelua kaikille. Muistakaa seurata blogia ja meidän kanavaa tubessa, koska tulossa on mielenkiintosia juttuja ;)

sunnuntai 13. joulukuuta 2015

Trailer

Okei nyt on Topi tehny meijä kanavalle erittäin hienon trailerin. Video on lyhyt esittely siitä, mitä me oikein tehdään ja kuvataan. Käykää ihmeessä kattoo ja tilatkaa se kanava. Kommenteilla ehdotelkaa haasteita ja projekteja tänne ja tubeen.

Sitten tän päivän reeneistä lyhyesti. Reeni oli toki aika suppea, sillä liikkeitä tuli vain 3+venyttelyt. Kevyt reeni siis kyseessä, koska eilen kävin hieronnassa, jonka jäljiltä selkä aika hellänä. Kaks vähän kovempaa kyykkysettiä tein boxilta 2x3*170kg. Ei mitenkään tiukkoja ollut, mutta vähän sai sentään rautaa laittaa.

Ensi viikolla onkin sitten koeviikko, joten saa nähdä miten treeneissä tulee käytyä. Joko luen kokeisiin himona (epätodennäköistä) tai treenaan himona ja jätän kokeisiin lukemisen vähemmälle (erittäin todennäköistä). Noh kuitenkin ois se maantieto nyt korotettava kahdeksikkoon, että ei jää todistukseen harmittamaan ainoana seiskana.

lauantai 12. joulukuuta 2015

Vuoden vikat kisat

Tänää oli seuran pikkujoulukisat, joissa kävin punnertamassa. Yllättävän hyvin liikkui, keskiviikon penkkireenistä ja toissapäivän maastavetoreenistä huolimatta. Selkä oli aika makaronia ja rintalihat aika paskana. Oli ihan mielenkiintoiset laskut, kun rinta oli ihan repeämispisteessä. Mutta siitä huolimatta sieltä se epävirallinen SE 117.5kg pärähti.

Nostaminen oli aika jäykkää alkuun ja lämmöissä tuntui jo lihaskipua rinnassa. Hieman tiukalla ja hellänä entisistä reeneistä vielä. Selkä kanssa tuntui törkeän löysälle ja herkälle maastavedosta. Lämmittely ja venyttely kuitenkin paransivat tuntumaa ja hieman sain nostamista herkemmäksi. Noh eka nosto meni pieleen, kun tuli jostai syystä aivopieru start-merkin kanssa. Toinen tuli nätisti ylös ja kolmas 122.5 jäi kuolleeseenkulmaan. Mutta täytyy silti olla tyytyväinen SE-tulokseen.

Kisojen jälkeen sitten kiinalaiseen syömään ja ihan ähkyyn. Hyvä kun ei oksennus tullut. Mutta kiinnostuneille video 117.5kg nostosta, on instagramissa.

keskiviikko 9. joulukuuta 2015

I'm back!


Olen selkä! Vähä lainataan Arskaa, yhtä idoleistani, tässä tekstin otsikossa. Olen siis takaisin raudan äärellä ja nyt alkaa se lihaksen ja voiman takominen ihan urakalla. Viime viikon treenit meni iha päin, sanonko mitä. Rauta paino ku synti ja mistää ei tullu mitään. Sitte pieni lepo ja polttoainetta koneesee kunnolla, joten kappas nyt se malmi alkaa olla kevyttä taas.
Selkä oli koko edellisviikon ihan törkeessä jumissa ja väsytti aivan kauhesti. Ylikunnon partaalla varmaan mentiin taas kerran. Kisat söi tosi paljon ja vaikutti pitkään, vieläkin. Selkä on vieläki vähä tukkone, mutta parempaan päin ja huomenna tarkotus vetää. Saa nähä mite jumii sillä saan itteni. Eikai siinä auta muu, ku venytellä niiku tähänki asti. Selkä vaan meinaa olla semmone alue, että sitä saa väännellä ja käännellä useita päiviä ennekuin ne jumit sieltä selviää.

Sitten itse asiaan. Tänään tuli viikon eka reeni, joka tietenkin on penkkipunnerrusta. Penkki on kuninkaiden laji. Omat enkat ja sarjaenkat koveni taas kerran ja riemuita sai taas kerran. 130kg oli kyllä tosi tiukka ja Topi kerkes just kädet laittaa alle ku se pysähty mut kuolleen kulman yli ku pääsen nii sillon yleesä tulee ylös asti, kuten tälläkin kertaa.
Työsarjat penkissä:
2x4*110
1x3*120
1x1*125
1x1*130
1x11*100 (vika pakkotoisto)
1x20*70kg (sotilaspena, vika pakkotoisto)

Näillä siis mentiin tänään. Tän lisäksi kokeilin vähän rinnallevetoa, jota en todellakaan osaa. Noh vedin sitten pienen yllytyksen uhrina 100kg rinnalle raakana. Edellinen rekka tosiaan oli 90kg. Hyvin meni sekin.Nostojahan sitten ilmestyy youtubeen, joten menkää sinne kattoo palomiespunnerrus.fi sivuille. Siellä 130kg nosto ja 11x100kg. https://m.youtube.com/channel/UCyH6or6rhdyQfFJtO74EfKQ


Todisteet 100kg rinnallevedosta xD no mercy 

perjantai 4. joulukuuta 2015

Massaa, massaa

Nyt se alkoi. Massakausi on käynnissä ja se on alkanut erittäin hyvin. Treeni on todella paljon kovempaa taas ja sen huomaa kropasta. Kaikki paikat ihan älyttömän kipeenä, osittain toki kisojenkin takia. Ohjelman muutan 5 jakoiseen ja pyrin parantamaan treenien laatua. Tämä tarkoittaa käytännössä suurempaa intensiteettiä ja toistojen määrän nousua.

Syöminen on kyllä mukavaa ja sunnuntaina tuli nykästyä 1.2kg painava hamppari Scanilla. Kiitos Topille aterian sponssaamisesta. Kaloreita on tullut päivittäin aivan älyttömästi, mutta en ole jaksanut laskea, kunhan vain syön paljon. Ravinto on erittäin tärkeä osa treenaamista ja nesteisempänä sekä suuremmalla rasvaprosentilla on pienempi vaara loukkaantua.

Seuraavat kisat onkin jo 12.pvä lauantaina. Kisat ovat seuran järjestämät ja sinne pienellä maksulla pääsee nostamaan kuka tahansa. Kilpailemaan siis ihan tukeaksesi seuraa ja näyttämään kaverille, paljonko penkistä nousee. Itse menen kisoihin ottamaan pois nyt sen 120kg, joka jäi hieman hampaankoloon kisoista. Treenikunto olisi riittänyt, mutta kisoissa kyykky vie paljon tehoja penkistä.

Sitten vielä erittäin tärkeää asiaa. 
Perustimme Topin kanssa youtubeen sivun, jonka kaikki nyt käyvät tilaamassa. Kanavan nimi on palomiespunnerrus.fi ja sinne julkaisemme mm. videoita kisoista, treeneistä, erilaisista haasteista ja streetworkoutista.