maanantai 26. syyskuuta 2016

Harjoittelun aloittaminen part.1

Nyt kannattaa lukea, jos olet miettinyt salilla treenaamisen aloittamista. Listaan muutamia vinkkejä, yleisiä virheitä ja muita neuvoja, joista voi olla hyötyä siellä punttisalilla. Sitä ennen varoitan, että kaikkea ei kannata ottaa ihan kirjaimellisesti ja suosittelen suodattamaan asioita, kuten salillakin välillä joutuu. Aivan ensimmäisenä sanon, että älä aloita tammikuussa. Aloita ensiviikon maanantaina tai seuraavana, koska maanantai on ainoa päivä aloittaa salilla käyminen. Syy tähän selviää myöhemmin.



Sali itsessään on aloittelijalle vaativa ja vaarallinen ympäristö. Huippupetoja kaikkialla, vaarallista ja armahtamatonta rautaa ympärilläsi sekä säälimättömiä levytankoja valmiina tuhoamaan kaiken pehmeän ja sileän käsissäsi. Testosteronia on ilmassa niin paljon, että korvaushoitoa ei enää tarvittaisi mikäli kaikki kävisivät salilla. Tämä kaikki on totisinta totta, ellet käy jollain niistä selfiesaleista, jotka riistävät kaiken omistamasi ja tarjoavat tilalle vain heliumilla täytettyjä painoja ja pehmusteita kyykkytankoon.

Itse päätöksen tekeminen aloittamisesta ja salikortin hankkimisesta on helppoa. Sen huomaa jo siitä, miten moni kehuu omistavansa salikortin. Aloittaminen on sitten ihan oma maailmansa. Kuten aiemmin sanoin, aloita maanantaina. Maanantai on viikon ensimmäinen päivä ja tärkein. Mikäli silloin et saa otettua itseäsi niskasta kiinni, et saa koko loppuviikollakaan. Kaiken lisäksi maanantai on helpoin päivä aloittaa, koska on kansainvälinen rintapäivä ja kaikki tekevät penkkiä ja hauiskääntöä, jotka ovat ainoat tietämäsi liikkeet. Voit siis ekana päivänä olla stressaamatta siitä, mitä tekisit.

Kannattaa valita myös sopiva vaatetus. Tässä lista vaatteista, joita et missään nimessä voi käyttää ellet ole salialfa tai jossain tapauksissa nainen.
-trikoot (naisille ok)
-poolopaita (not even once)
-farkut (urheilufarkut meni muodista yläasteella, ryökäle)
-hihaton (vain alfoille)
-lyhyet shortsit (vain jos reisi lohkeaa)
Ota siis t-paita, pitkähihainen tai huppari ja lökärit tai verkkarit. Pääasia on mukavuus ja lämpö etenkin talvella. Lämpö ehkäisee vammoja ja lämmittely on helpompaa. Mukavat vaatteet tekevät treenaamisesta miellyttävämpää, kun ei hierrä tai purista liikaa.

Hommaa kaveri. Etsi joku harrastuksen parissa pyörivä heebo ja kysy neuvoja ihan perustekniikoihin. Etsi tai pyydä jokin aloittelijan ohjelma. Älä kuvittele olevasi ensimmäisen kuukauden jälkeen Ronnie Coleman ja yritä kyykätä 300kg samalla, kun olet alle 5% rasvoissa. Älä myöskään tee 500 toistoa hauista päivässä, vaikka Arnold niin olisi tehnyt joskus 40v sitten. Aloita ihan yksinkertaisista moninivelliikkeistä ja siitä perusvääntämisestä. Kehitystä tulee varmasti. Ole myös aktiivinen itse, äläkä luota siihen tyyppiin, jonka paidassa lukee "crossfit".

Nyt olet päässyt salille kello 17.00 maanantaina eikä ole tammikuu. Salikaverisi on odottanut sinua 1.5h, kun olet miettinyt miten et näyttäisi heikolle kaikkien niiden huippupetojen joukossa. Näytät heikolle kuitenkin, usko pois ja se tullaan kertomaan sinulle vähintään seuraavan vuoden ajan. Jos satut vielä olemaan pienikokoinen, et pääse tästä eroon ikinä ellei yhteistuloksesi ole yli 500kg, kröhöm kröhöm. Tartu siis kiinni tankoon ja ala taivuttaa sitä 20 kiloa, joka yrittää kaikin keinoin tuhota itsetuntosi ja murskata kehosi. Onneksi se voi tehdä vain ensimmäisen.

Älä välitä painojen vähyydestä ja siitä mitä muut nostavat. Keskity oman tekniikkasi parantamiseen ja itsesi vahvistamiseen. Kehitystä alkaa puolen vuoden sisällä tulla, kun jaksaa vain touhuta. Uskalla myös kysyä neuvoa ja kokeile asioita. Itseoppimista tämä on pitkälle. Nyt kun olet saanut ohjeet aloittamiseen. Muista myös lukea seuraava osa tästä, sillä tulossa on käytännön neuvoja tarkentaen itse aloittelijan treenaamista salilla.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti