Sivut

tiistai 25. huhtikuuta 2017

Joko on kesä?

Jes! Viimeinkin alkaa näyttää siltä, että kesä on tuloillaan. Pyöräkaudenkin pystyi jo sunnuntaina avaamaan. Tuloskisat tältä keväältä sen sijaan on taputeltu ja nyt voi alkaa keskittymään syksyn SM-kisoihin. Viikonloppuna oli siis kotikisat voimapunnerruksessa maksimissa sekä toistoissa.

Kisat suju kuntoon ja valmistautumisiin nähden hyvin. Maksimitulos 122.5kg jäi kyllä selkeästi alakanttiin, mutta toistoissa korotin Suomen ennätystä 7 toistolla eli 31 oli mun tulos. Tosiaan mulla oli painon kanssa pieniä vaikeuksia perjantaina, kun olin ollut pari viikkoa kipeänä ennen kisoja. Treenejäkään jalat ilmassa ei tullut kuin yhdet ennen kisoja. Onneks aina ei tarvii olla parhaassa iskussa.


Viikonlopun toinen kohokohta oli prätkän saaminen ajokuntoon. Pientä hienosäätöä siinä vielä on muovien kanssa, mutta suurin homma on jo takana. On aika vapauttavaa pitkästä aikaa päästä tien päälle, kun alla on oikea määrä pyöriä ja riittävästi voimaa. Ilmaki on paljon raikkaampaa, kun vertaa autoon. Pakko kyllä myöntää, että lämmitys ei näissä kakspyöräsissä oikein toimi.



Mitäs tästä eteenpäin? Mulla on kaikenlaista hommaa suunniteltuna, mutta kaikkea en ihan vielä paljasta. Sen kuitenkin voin luvata, että kannattaa seurata lähiviikkoina tiiviisti. Treenit mulla jatkuu tiiviimmin ja laadukkaampina. Tuplatreenejä kenties, kun paranee vielä ihan täysin. Peruskuntoa kuitenkin vielä sinne syksyyn asti. Sitten vielä tän kevää haave ois väsätä pieni voimamiesrata. Sais mukavaa vaihtelua voimanostoon.

Siinä varmaan kaikki tältä kertaa. Jatketaan harjoituksia!


torstai 20. huhtikuuta 2017

Matka kohti jumaluutta 3.

Viime kerralla päästiin jo hyvin lähelle jumalallisia voimia. Tällä kertaa  ne toivon mukaan jo saavutetaan. Kisalavalle käveleminen itsessään on jo niin kova suoritus, että siihen ei turhan moni kykene. Jännityksen sekä henkisen paineen selättäminen ennen rautaan tarttumista on ensimmäinen merkki saavutetuista yli-inhimillisistä voimista. Mikään maallinen voima ei enää voi pysäyttää nostajaa, joka on jo päättänyt onnistua. Mikäli et kykene löytämään oikeaa mielentilaa, epäonnistumisen todennäköisyys kasvaa suuresti. Se taas johtaa kavereiden ikuiseen vittuiluun pommittamisesta. Sitä ei varmaan kukaan tahdo kohdalleen.

Oikean mindsetin löytymisen jälkeen seuraava askel on titaaniksi tuleminen. Ensimmäinen kyykkyromu tuntuu yleensä yhtä raskaalle kuin koko maailma. Tunnetta ei pysty sanoin kuvaamaan, mutta jokainen lavalla käynyt tietää sen. Onnistunut ensimmäinen kyykky vain entisestään parantaa itseluottamusta ja sisäisen Atlaksensa voi tuntea pyrkivät ulos. Jotain muutakin voi toki päästä pihalle. Siksi on tärkeää asettaa aloituspaino kyykyssä kohtuulliseksi. Viimeinen kyykky ei nimittäin onnistuneiden yritysten jälkeen tunnu enää miltään, kun tuntee itsensä kuolemattomaksi.

Penkkipunnerrus on kenties kriittisin vaihe jumalallisten voimien saavuttamisen kannalta. Ensimmäinen yritys ei missään nimessä saa epäonnistua, jotta matka jumalten lajiin ei pysähdy tässä vaiheessa. Raudan määrä penkkipunnerruksessa on suoraan verrannollinen jumalallisiin voimiin, jotka tulet saamaan. Tässä vaiheessa kisoja ei yleensä voiteta, mutta se voi tehdä tarvittavan parin kilon eron, joka auttaa maastavedossa. Sitä paitsi penkkiennätyksestä saat salilla paljon enemmän kunniaa kuin vedosta tai kyykystä.

Kisojen viimeisessä ja tärkeimmässä vaiheessa olet jo saavuttanut jumalalliset voimasi. Maastaveto mittaa noita yli-inhimillisiä voimia ja määrittää yleensä voittajan. Lajiin kannattaa aina lähteä voittoa havitellen ja unohtaa kaikki salimaksimit. Joskus kohonnut itseluottamus ja onnistunut kisapreppaus voi nostaa tulosta todella merkittävästi. Itse nostin viikossa 12.5kg ennätystäni vedossa, kun kisoissa pistettiin kaikki peliin. Miksi se ei siis onnistuisi keneltä tahansa muulta. Kannattaa myös panostaa hienoon asennon ottamiseen. Siitä ei saa pisteitä, mutta videolla hieno setuppi näyttää rajulle.


Näihin kirjoituksiin on siis kiteytettynä perusteet jumalallisten voimien hankkimiseen. Kilpaileminen on tärkeä ja hieno asia jokaisessa urheilulajissa ja se on mielestäni yksi ainoista keinoista saavuttaa ylimaalliset voimat. Voimanosto tietenkin on paras tapa. Kysehän on kuitenkin massivisen raskaista kappaleista joita nostelevat universumin vahvimmat olennot.

maanantai 17. huhtikuuta 2017

Hyvää pääsiäistä!

Niin meni tämä pääsiäinen mökkeillessä ja pyörää projektoiden. Viikonloppu kylmässä ja ilman vesiä on siis mun käsitys pääsiäislomasta. Samalla sai kätensä ja naamansa liata öljyllä ja pää kipeänä haistella pakokaasuja sekä bensaa. Palovammojakaan ei tullut kuin muutama ja yhden kengän pohjan sulatin. Onneksi seura oli hyvää ja sai saunoa.

Treeneistä tai painon pudottamisesta ensi viikon kisoja varten ei ollut puhettakaan. Sen sijaan sain tämän talven moottoripyöräprojektin lähes valmiiksi. Enää vilkut ja takavalo paikalleen ja eikun radalle. Tuntuu hyvälle tietää, että kohta pääsee ajamaan, kun on käyttänyt kymmeniä tunteja oman menopelin rakentamiseen. Tunteen voimakkuutta lisää se, että projekti oli aikamoinen sähköhelvetti.


Nyt ollaan kuitenkin jo voiton puolella. Samaa ei voi sanoa valmistautumisesta lauantain voimapunnerruskisoihin Viitasaarella. Tulethan muuten katsomaan niitä 22.4. Klo 13 nuorisotalon teatterille. Itsekin siellä siis nostan, mutta kisapreppaus on jäänyt aika heikoksi. Painoa pitäis pudottaa alle 70kg sarjaan eli vielä vajaa 2kg. Oon punnertanu jalat ilmassa vaan kerran ennen kisoja. Kaiken lisäksi viime viikon treenit jäi kokonaan välistä, kun olin kipeänä. Vahvasti siis menee. Onneks sentään tänään pääsee punnertamaan.


Siinäpä tämän hetken kuulumiset. Täytyy jo nyt luvata, että tällä viikolla julkaisen uuden osan kilpailemisen aloittamisesta, joten kannattaa seurailla. Sitä odotellessa siis.