Sivut

lauantai 17. joulukuuta 2016

Palautuminen alkakoon

Nyt on tämä vuosi mun osalta taputeltu. Kaikki saavutettavissa oleva on saavutettu ja koulussakaan ei ole kuin yksi koe ensi viikolla. Viimeinkin saa keho ja mieli levätä hetken. Loman jälkeen sitten kirjotuksiin lukemaan ja valmistautumaan ekoihin varustepenkin SM-kisoihin.

Oli harvinaisen rankka vuosi, kun tavoitteet voimanoston puolella olivat kovat ja ekat kirjoituksetkin syksyllä. Pakko kuitenkin sanoa, että työ sai näin loppuvuodesta korkeimman mahdollisen arvon. Kahdet SM-kisat, joista molemmissa mitali kaulassa lähdettiin ja kaiken lisäksi toinen mitali tuli avoimessa luokassa. Kirjoituksissakin tavotteita paremmin tuli suoriuduttua.

Alla sitä kuuluissa asennetta, millä kilpailtiin.


Tänään vielä oli ne yhdet penkkikisat, jotka nostin paidalla. Ekaa kertaa nostin Titanin paidalla ja toista kertaa paidalla elämäni aikana. Kaiken lisäksi kipeänä olin koko viikon. Tulos oli ihan jees 145kg ottaen huomioon tän päivän kunnon. Hyvältä kuitenkin tuntu, vaikka nahka sai kyytiä


Hyvät kisat kaikkian oli ja Suomen tasolla huippu nostoja tänään oli nähtävissä. Palkintojakin jaettiin seuran puolesta, niille jotka Viestin ulkopuolelta tulivat nostamaan. Mahtavaa ois nähdä näitä seuran ulkopuolisia nostajia ihan Sm-kisoissa, koska siellä varmasti ois mahdollista pärjätä.

Lomaa kuitenkin olen odottanut enemmän kuin mitään ja varmasti on kaikki muutkin. Varmasti paras tunne maailmassa on vaan syödä herkkuja ja pelata tai ihan vaan maata paikallaan pari viikkoa. Sen lisäks pääsee välillä tekemään muutakin ainaisen raudan taivuttamisen sijaan. Mukava päästä jatkamaan moottoripyörä projektia. Täytyy myös käydä kiipeilemässä ja alottaa taas pienimuotoinen voimistelu.

Vielä iso kiitos kaikille, jotka olette seuranneet mun matkaa tänä vuonna. Kirjoittaminen tuo valtavan henkisen tuen, kun tietää jonkun myös seuraavan ja lukevan näitä juttuja. Tätä hommaa aion myös jatkaa ainaki ens vuonna ja toivottavasti myös lukijoita on. Mutta nyt on hyvä aika hetkeksi hengähtää.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti