Sivut

sunnuntai 11. joulukuuta 2016

Yhteenveto

Vuosi ois taas kerran paketissa ja nyt saa kuukauden ainakin ottaa vaan rennosti. Oli kova urakka niin fyysisesti ja henkisesti. Lepo tulee nyt todella tarpeeseen, kun itse tehnyt kaiken alusta loppuun. Paljon on tullut opittua matkan aikana ja tutustuttua uusiin mahtaviin ihmisiin. Samalla on löytynyt paljon uusia kehityksen kohteita ja niitä ensi vuonna on hyvä lähteä parantamaan.

Viimeisin kisa oli siis klassisen voimanoston SM avoimessa 66kg sarjassa. Pronssia irtosi tällä kertaa ja hopeaakin yritettiin, mutta ei enää riittänyt 245 kiloon voimat. Kymmenen kiloa vähemmän olisi vielä tullut, mutta kilpakumppani sai vikan vedon ylös. Ei voinut muuta kuin yrittää loppuun asti. Tavoitteiden mukaan kuitenkin suoriuduin ja olen enemmän kuin tyytyväinen suoritukseen.

Täle vuodelle sen lisäksi on tullut nuorten sm-kultaa ja 4 SE tulosta. Ensimmäiset arvokisamitalitkin irtos Italiasta kultaisena ja hopeisena avoimesta 66kg sarjasta. Nyt enää yhdet salikisat ensi viikolla. Paljon siis tullut saavutettua tänä vuonna. Ehkä ensi vuonna mentäis hieman hiljempaa ja sais keskittyä peruskuntoon ja tekniikkaan.

Kisojen lisäksi ensi viikolla myös luvassa rusketusta. Saa nähä mitä tulee siitäki... Kunto kuitenkin on sen verran hyvä, että pitäähän se ikuistaa. Kuviakin julkaisen ja pieni vertailu on kohillaan vuoden alusta tähän päivään asti.

Tästä eteenpäin sitten alkaa mulla paitapenkkiin tutustuminen. Kisapaita ois nyt hakusessa ja siinä täytyykin sit ihan ammattilaisten puoleen kääntyä. Saa nähdä miten käy, kun astuu varusteiden ihmeelliseen maailmaan. Kerran oon paitaa kokeillut ja pakko myöntää, että vei mukanaan täysin.

Siinäpä ois lyhyt kertaus tästä vuodesta ja vähän osviittaa tulevasta. Nyt pitää keskittyä moottoripyörän projektoimiseen ja penkkipunnerrukseen. Ens viikolla siis vielä salikisat, jonne saa tulla katsomaan ja nostamaan kaikki pienellä osallistumismaksulla. Siellä nähdään!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti