Sivut

torstai 17. marraskuuta 2016

Viikon kuulumiset ja livelähetys

Täällä taas kerran kuumottelen kisoja ja yritän painoa pudottaa sarjan sisään. Ylihuomenna on siis Lohjalla nuorten SM-kisat. Valmistautuminen tällä kertaa on aika hataralla pohjalla ja vähän vituttaakin lähteä kisaamaan. Yritän nyt keskittää voimat Sotkamon avoimeen SM-kisaan, joten ei hirveen suuria odotuksia ole Lohjalle.

Viime viikolla aloitin vasta totuttamaan hermostoa isompaan romuun ajatelleen Sotkamon kisoja ja nuorten SM-kisat menee täydellisenä treeninä niitä varten. Tällä viikolla oon kerenny 3 treeniä tehdä, mutta lepään kuitenkin pari päivää. Tuurissaan sattuu kova kunto lauantaille. Parempi tilaisuus on kuitenkin vielä tulossa eikä ole vaaraa ylikunnosta, kun ei tarvii moneen kisaan panostaa täysillä.

Pari vastoinkäymistäkin on mahtunut tän viikon treeneihin. Keskivartalo meni alkuviikosta pehmeeks, joten aika maltillisesti nyt lähen Lohjalla aloittamaan. Kylki on ihan jumissa ja aika kipee, mutta toivottavasti lämmittely ja venyttely pelastaa. Sitten sain kokea kantapään kautta, että älä pidä kyykätessä red bullin paitaa. Anto nimittäin siivet 150kg:lle ja meinas ranne taittua, kun ei pysyny tanko enää kyydissä.

Semmone kevyt vitutus tän viikon jäliltä eikä painon pudottaminen yhtään helpota. Semmone 1.5kg on vedätettävää vielä. Positiivista on se, että vitutus antaa vaa voimaa nostoihin. Täysillä vedän kuten salillaki ja yritän oman ennätykseni tehä. Sitten sunnuntaina voi vähän palkita itseään ja maanantaina jatkaa treenejä kohti Sotkamoa.

Ainiin, kisoja voi seurata ihan livenä tubesta lauantaina. Kahdelta alkaa mun kisat sillon ja ihan livenä pääsee jännittämään. Linkki tossa alla.

https://www.youtube.com/watch?v=nHCW8M7Qbbo


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti