Sivut

keskiviikko 24. toukokuuta 2017

Saliparodiaa: treenikassi

Ei varmaan tärkeämpää varustetta ole olemassa kuin treenikassi. Oli se sitten siwan muovipussi, jääkiekkokassi tai ihan tavallinen reppu, siinä säilytetään ja kuljetetaan elämän tärkeimpiä asioita eli treenivarusteita. Treenikassin täytyy olla ominaisuuksiltaan sellainen kuin sen käyttäjä kokee tarpeelliseksi. Yksinkertaiselle ja varusteita välttävälle ihmiselle siwan muovipussi sopii kuin nyrkki silmään. Sen sijaan varustevoimanostaja tarvitsee kolme eri kassia ja vielä kantajat niille kaikille.

Itse kannan mukanani aivan tavallista putkikassia. Se on täydellinen suuren tavaramäärän kantamiseen, mutta pari vaaraa on otettava huomioon. Putkikassit ovat nimittäin pohjattomia ja niihin on mahdollista hukata tärkeitä varusteita iäksi. Rannetuet, polvenlämmittimet ja magnesiumpussi häviävät putkikassissa kuin pieru saharaan ja puolet penkkitreenistä saa käyttää rannetukien etsimiseen, jos ei halua katkoa ranteitaan. Toinen vakava ongelma on se paskan määrä joka putkikassiin kertyy. Yleensä puolet kassin sisällöstä on magnesiumpölyä ja epämääräisen näköistä nukkaa sekä hikeä. Kassia on kuitenkin turha ruveta putsaamaan, koska se on samassa jamassa jo seuraavan treenin jälkeen. Kätevämpi on viikon välein polttaa edellinen ja käydä ostamassa uusi, jotta ihmisiä syövä sivilisaatio ei saa sieltä alkuaan.

Reput ovat käteviä kuljettaa, mutta niihin mahtuu hätäseen vaan toinen rannetuki. Siwan kassikin on tilavampi kuin joku Alemakasiinin reppu. Opettajienkaan ei siis kannata yhtään ihmetellä miks puolella luokasta ei oo kun kynä mukana koulussa ja kirjat kotona. Toinen puolikas taas on menossa salille, joten niillä on vaan rannetuki repussa. Lisäksi reppuja salilla käytävät vain ne jotka juoksevat tai pyöräilevät salille. Pahin virhe ikinä. Menetät kaikki gainssit jo matkalla salille ja sit pitäs vielä takasi sotkee jollain helvetin munamankelilla. Paras tapa suojautua pyöräilyltä ja juoksulta on ostaa se 20kg tyhjänä painava rinkka jossa voit tarvittaessa asua salin takapihalla.

Siwan kassia salilla kantavat vain vanhat kunnon raakanostajat. Kassissa on raakaa jauhelihaa sekä kananmunia treenin aikana syötäväksi ja kilo maitorahkaa palkkariksi. Siwan muovipussin kestävyys vetää vertoja jopa Opelin kestävyydelle, mutta onneksi ne ovat lähes yhtä halpoja ostaa. Kovimmat ukot ajaa salille joka päivä eri Opelilla uuden Siwan kassin kanssa. Jos siis haluat kehittyä raakanostajana, ensimmäisenä hanki muovipussi mielellään Siwasta.

Sitten se putkikassista seuraava ja lähes täydellinen vastakohta repulle eli jääkiekkokassi. Lätkäkassi sisältää vielä enemmän tilaa ja taskuja kuin perinteinen putkikassi, mutta kuka semmosen kanssa salille haluaa. Eihän niitä käytä kuin jääkiekkoilijat. Jos taas olet jääkiekkoilija ja tuot jäätävän kokoisen kassisi salille, kannattaa lähteä hiljaiseen aikaan treenaamaan. Lätkäkassi vie nimittäin niin paljon tilaa salilla, että se on verrattavissa kiertoharjoitteluun. Nostolavalle ei missään nimessä mahdu kukaan muu kyykkäämään tai vetämään, kun kassi on levällään lattialla ja kaikki hikiset suojat on roiskittu ympäriinsä etsittäessä rannetukia. Onnistuu kyllä toisaalta putkikassin kanssakin. Itehän aina merkkaan reviirini ripottelemalla paskaiset polvenlämmittimet, kaikki siteet ja juomapullot  lattialle kuten todellinen alfa tekisi. Jääkiekkoilija ei kuitenkaan ole salialfa, joten se ei ole hyvien tapojen mukaista. Pitää ottaa myös muut huomioon!

Treenikasseja varmasti löytyy useammankin mallisia, mutta mun salilla ei näe kuin yllämainittuja. Kaikki muu on siis turhaa. Treenikassi kannattaa valita siten, että se on helppo kuljettaa mukana, mutta sinne tarvittaessa mahtuu vaikka treenikaveri, joka ei suosiolla lähde mukaan salille. Sen kuitenkin täytyy olla riittävän suuri, jotta et vahingossakaan joudu pyöräilemään tai pahimmassa tapauksessa juoksemaan salille. Menee treenit ihan hukkaan semmosessa touhussa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti